Humaloidun vuosikatsaus (2024)

Kuvan jenkki-IPA (La Ketch Dock 92) liittyy tapaukseen

Onko näkynyt tonttuja, hä? Oletko sie ollu kiltisti, tä? Etkö malttaisi odottaa juhlakauden alkua, ja paperihommat maistuu puulta? Malta vielä hetki ja lue odotellessasi Humaloitujen perinteinen vuosikatsaus!

Vuoden isoin olutuutinen oli valitettavasti myös vuoden harmillisin. Kuten jokainen tämän blogin lukija tietää, Sonnisaari lopetti toimintansa loppuvuodesta. Olin toukokuussa 2015 Leskisessä testaamassa ensimmäisiä Sonnisaaren oluita (Juntunen ja Roisto) ja olin tietysti myös marraskuun alussa samassa paikassa panimon hautajaisissa maistamassa Viimeistä Juntusta. Näiden tapahtumien välissä reilun yhdeksän vuoden aikana ehdin maistaa 230 muutakin Sonnisaaren olutta, joten on selvää, että Sonnisaaren lopettaminen jätti olutharrastukseeni ison aukon.

Minun kirjoissani vuoden toiseksi merkittävimmäksi uutiseksi nousi kesäkuinen alkoholilain muutos, joka nosti maitokaupparajan 8 prosenttiin. Nykyisin valikoima on S-ryhmän myymälöissä hieman entistä parempi, Oulun alueen Citymarketeissa selvästi laajempi ja lähikaupassani Pekurin Supermarketissa aivan hillitön. Pekurin (kylmä)hyllyistä löytyy tärkeimmistä suomalaisista panimoista ainakin Paihalasin, Tujun, Mallasseppien, Cool Headin ja Revenantin oluita, laaja valikoima saksalaisia ja belgialaisia pappaoluita, ymmärtääkseni Pikkulinnun maahantuomia Euroopan kärkipainoita (Soma, Garage, Verdant jne.) ja tietysti Yks Huikka Importsin jenkkioluita. En olisi vielä alkuvuodesta uskonut, että päivittäistavarakaupan valikoima voi olla niin kiinnostava ja laaja, ettei kaikkia mielenkiintoisia oluita pysty humanistin kuukausituloilla ostamaan. Supermarket Pekuri on Untappd Verified Venue, joten valikoiman näkee näppärästi vaikkapa kotisohvalta.

Juha liittyi mukaan Humaloidut-porukkaan viime vuoden lopulla, ja hiljalleen vähiin käyvä vuosi olikin ensimmäinen kokonainen kierros auringon ympäri kolmen kirjoittajan voimin. Omasta puolestani voin myöntää, että viikoittainen blogipostaus on toisinaan aiheuttanut tuskastumista ja stressiä, kun on tuntunut siltä, että ei ole joko aikaa, aihetta tai motivaatiota. Kolmipyöräisenä Humaloidut etenee vakaasti ja varmasti, mutta matkan varrelle mahtuu tietysti myös huippukohtia. Jos jokaviikkoinen annos Humaloituja on toisinaan unohtunut, suosittelen lukemaan ainakin Juhan Olutta biokemistin silmin -tekstin, Sampon kvantitatiivisen tutkimuksen optimaalisesta oluen määrästä ja vieraskynä-Tuomon raportin Pilsner Urquellin alkulähteeltä.

Omaan vuoteeni mahtui matkat Portoon ja Tukholmaan sekä useampi reissu Tampereelle ja Helsinkiin. Olutfestareilla ehdin käydä vain Vilja Beerfestissä Tampereella sekä tietysti Oulun SOPPissa ja Craft Beer Oulussa. Kiva olisi ollut piipahtaa Haze Wavella, Tallinn Craft Beer Weekendissä tai Mikkellerin festareilla Kööpenhaminassa, koska tapahtuma-aikaan Untappdia ja Instagramia plärätessä käy tuskallisen selväksi, mistä kaikesta jää paitsi kotisohvalla loikoillessa.

Humaloidut toivottaa mukavaa joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille lukijoilleen! Blogimme pitää pienen joulupaussin ja palaa asiaa tammikuussa!

Leave a Reply