Vieraskynä: Ratikkaretki Kultaiseen apinaan ja takaisin Kujaan

Ratikka toi Tampereelle ainakin yhden hienon muutoksen. Nimittäin nyt olutturistin on helppoa ja nopeaa pistäytyä legendaarisessa pub Kultaisessa apinassa Hervannassa. Aiemmin mukavuudenhaluinen mallasmatkailija on tyytynyt pyörimään keskustassa, mutta ratikka teki siirtymästä yhdeksän kilometrin päähän sen verran näppärää, että pitihän sitä kokeilla. Hämeenkadun päästä kolmosratikan kyytiin ja maisemia ihailemaan. Hakametsään asti maisema on mukavan urbaani, mutta […]

Kiitos Juomapuohi 5/19-10/21

Juomapuohi sulki ovensa pari viikkoa sitten lauantaina ilman näyttäviä päättäjäisiä, kun korona-aika kävi liian pitkäksi ja raskaaksi. Ovien sulkeminen sattui kesken syyslomareissujen, joten kumpikaan Humaloiduista ei päässyt paikalle vielä viimeisille oluille. Toiminnan lopettaminen tuli ainakin minulle yllätyksenä, vaikka edellisellä visiitillä, vähän reilut kaksi viikkoa ennen ovien pysyvää sulkeutumista, ihmettelinkin tyhjentyneitä olutkaappeja ja vain yhden oluen […]

Vieraskynä: Hävikkiolutta – mikä ihana ajatus

Olet varmaan kuullut puhuttavan rescue- eli hävikkiruoasta? Esimerkiksi ResQ Club -palvelu tarjoaa mahdollisuutta ostaa, ainakin mainospuheidensa mukaan roskiin päätymässä olevaa, ravintolaruokaa edullisesti. Palvelu käyttää ruoan ostamisesta muotoilua ”pelastaa”. Lisäksi tiedämme ainakin rescue-koirat, joita voit ”pelastaa” kaupungin kaduilta sohvalle takkatulen ääreen esimerkiksi Pietarista tai Viipurista jonkinlaista maksua vastaan. Miten olisi rescue-olut? Siis että saisit ”pelastaa” olutta, […]

Kaljaa ja kärkkäriä

Lapsuus ja nuoruus ovat viattomuuden ja onnellisuuden aikaa. Usein pakettiin kuuluu myös se, että ei ole kovin fiksu. Itsellä tämä ominaisuus näkyi muun muassa siinä, että luulin pitkään, että kärkkäri on mikä tahansa käristetty makkara. Viimeistään muutettuani Ouluun minulle selvisi, kuinka väärässä olin ollut. Käristemakkari, Kärkkäri, on Oulun mustamakkara. Paikallinen herkku ja ylpeys, jota saa […]

Mutsi hei, mä en tahdo mennä baariin eli miten pandemia tappoi innostuksen pystybaarissa notkumiseen

Havahduin viime viikonloppuna siihen tosi asiaan, että pandemian jälkeen minua ei ole juuri kiinnostanut lähteä baariin juomaan olutta. Sisäinen kotihiireni on kasvanut niin isoksi, että jopa viime viikonloppuna pidetty Oulun SOPP meni kokonaan ohi, vaikka seuraa olisi ollut tarjolla kaikkina päivinä. Miksi? Jotta ymmärtää nykypäivää, pitää tuntea menneisyys. Siitä ei ole kauaa, kun aivan realistisesti […]

SOPP Oulu 2021

Eilen torstaina käynnistyi Oulun SOPP laskujeni mukaan jo viidettä kertaa. Juhlan tunnelmaa karsi aikaisempia vuosia vähäisempi panimotarjonta, jossa ei kovien paikallisten lisäksi ollut oikeastaan kuin yksi kiinnostava panimo – ensimmäistä kertaa Oulussa vieraileva Mallassepät. Maistila ja Sonnisaari ovat perinteisesti varautuneet kotikaupungin SOPPiin lukuisilla uutuuksilla. Sonnisaaren tämän vuoden uutuudet ovat Nilikki West Coast IPA ja Pullukka […]

Hailuodon panimon Mallassauna

Hailuodon panimo avasi heinäkuun viimeisenä päivänä pation Pikisaareen, ja sisätiloja on lupa odottaa syksyn edetessä. Aurinkoisena ja lämpimänä lauantaina tasan viikko avaamisen jälkeen Humaloidut pyöräili Pikisaareen katsomaan, mikä on homman nimi. Pikisaarentien päässä, viinibaari Kurkelaa vastapäätä, sijaitsee Hailuodon punainen auto ja sen edustalla pitkiä puisia penkkejä, joista osa aseteltu neliöiksi, mikä luo mukavan nuotiopiiritunnelman. Ympäröivät […]

Juova ja CoolHead Taproom

Edellinen matkani Helsinkiin oli melko tasan vuosi sitten, ja vuodessa uutta nähtävää, ihmeteltävää ja maistettavaa on tullut paljon. Viime kesän tärkein uutuus oli Pien Brewpub, ja tämän kesän reissun kiinnostavimmat olutkohteet olivat Juova Hanahuone ja CoolHeadin Taproom Viikissä. Juova Hanahuone Toukokuussa ovensa avannut Juova oli aivan ehdoton vierailukohde, sillä tarjonta on Suomen mittakaavassa aivan huippuluokkaa: […]

Uutta Oulussa – Kurkela ja Bootti

Olut on kiva asia, mutta onhan sitä elämässä muutakin. Humaloitujen kesäperinteisiin on kuulunut postauksia, joissa kyllä sivutaan olutta mutta pääpaino on toisaalla. Vaikka kumpikaan otsikossa mainituista paikoista ei ole olutravintola, ansaitsevat ne maininnan ja sekä paikallisten että turistien huomion. Viinibaari Kurkela Ostroferian Jenny ja Jussi Kurkelan viinibaari avasi ovensa juhannuspäivänä Pikisaareen, pienen kävelymatkan päähän torilta. […]

Rotuaari Beer Garden – Oluenystävän kesäpatio numero yksi?

Rotuaari Beer Garden avataan virallisesti tänään, mutta Mallaskellari ja Juomapuohi päättivät treenata päivän etukäteen, jotta perjantaina janoiset saavat juomansa ilman ongelmia. Humaloidut kävi katsastamassa paikan ja maistamassa parhaat päältä. Ensiksi paikasta. Juomapuohen takapihalta löytyy sisäpiha, jonne baarit ovat yhteistyössä pystyttäneet oluttarhan. Samasta kojusta myyvillä baareilla on omat maksupäätteensä ja oluensa, mutta meininki on yhteinen luomus. […]