Itse olen jumittaja. Jos kuulen hyvän biisin, kuuntelen sitä monta päivää putkeen, kunnes löydän jotain uutta mihin jumittua. Ruoan ja juoman kanssa on vähän sama homma. Parsaan jumiuduin pari vuotta sitten, kun vietin pidemmän pätkän Puolassa. Siellä ravintolat ottivat parsakauden tosissaan ja joka paikka oli täynnä parsaa eri muodoissa ja herkullisia valko- ja kuohuviinejä niiden […]
Kolme toisen blogivuoden opetusta
Toinen vuosi olutbloggailua takana. Viime vuotta on määrittänyt harrastuksen suhteen varmasti eniten koronapandemia. Kokosin yhteen kolmeen viime vuodelta käteen jäänyttä opetusta, joita en ainakaan muista blogissa erikseen maininneeni. Olut on etätöiden pelastus Ei, en tarkoita, että etäkonttorilla voi ryypätä pomon silmiltä piilossa. Ajatus liittyy vapaa-ajan ja työn erottamiseen. Vaikka muuta ääneen väitän, niin työn ja […]
Olutkaupunki Oulu – huhtikuu 2021
Etkö kerkeä istumaan iltoja somessa kytäten paikallisten panimoiden uusimpia kuulumisia? Ällös huoli! Olutkaupunki Oulu -juttusarja paketoi yhteen oululaisten panimoiden kuulumiset kuluneen kuukauden ajalta. Sonnisaari Hieman yllättäen Sonnisaarelta ei tullut huhtikuussa yhtään uutuusolutta. Ennestään tuttujen oluiden saatavuus sen sijaan parani, kun Flirtti Gose on nyt Mulkeron ja Vatun tapaan saatavilla kaikista Suomen Prismoista ja Sokos Herkuista. […]
Tunnelmia Humaloitujen toiselta vuodelta
2-vuotias on hurmaava ja avulias pikku touhuilija ja varsin ihanaa seuraa. Hän on mielestään iso ja taitava ja haluaa harjoitella erilaisia arjen taitoja. MLL.FI Humaloidut täytti kaksi vuotta muutama päivä sitten, ja sen tähden on välikatsauksen aika. Viime vuoden kaltaiseen vuosijuhlaviikkoon emme tällä kertaa ryhtyneet, mutta pienimuotoisen juhlaviikonlopun vietämme silti. Blogia kannattaa siis seurata myös […]
Miksi en jätä Untappdia?
Tämä teksti on viime viikon vieraskynämme innoittama. Ennen kuin lukee pidemmälle, kannattaa käydä lukemassa, miksi vieraskynämme päätti jättää Untappdin. Minä en ole Untappdia jättämässä. Itselleni Untappd tuo iloa ja antaa oluen juomiseen uuden ulottuvuuden. Itse täppään vain itselleni uudet oluet ja aina en jaksa täpätä edes niitä: olen sen verran vanhanaikainen, että pidän epäkohteliaana puhelinkädessä seurassa istumista. Sovellus herättää tasaisin väliajoin myös sisäisen homo ludensini ja näen täppäämisen pelinä. Levelit […]
Vieraskynä: Miksi jätin Untappdin?
Yksittäistä syytä en pysty nimeämään, mutta useampi pieniä syitä kyllä. En tunne alaa riittävästi enkä tunnista vielä edes perinteisiä tyylejä. Minun jättämä arvosana vaikuttaa välillisesti baarien ja kauppojen tilauksiin, enkä koe että mulla on siihen oikein rahkeita enkä edes halua että minulla olisi. Ja ehkä suurimpana asiana se että olen alalla itsekkin töissä. Tuntuisi tyhmältä […]
Muutakin kuin Karjala takaisin
Alkon tämän viikon uutuuksissa on Buxtonin ja Omnipollon Coward 2021, joka on ilmeisesti sama olut kuin samojen tekijöiden Yellow Belly. Yellow Belly oli erinomainen imperial stout, jota en kuitenkaan tiennyt kaipaavani ennen kuin huomasin, että sitä on jälleen saatavilla. Rupesin miettimään, mitä muita takavuosien enemmän tai vähemmän unohdettuja oluita haluaisin takaisin valikoimiin ja lasiini. Kuten […]
Olutkaupunki Oulu – Maaliskuu 2021
Etkö kerkeä istumaan iltoja somessa kytäten paikallisten panimoiden uusimpia kuulumisia? Ällös huoli! Olutkaupunki Oulu -juttusarja paketoi yhteen oululaisten panimoiden kuulumiset kuluneen kuukauden ajalta. Sonnisaari Tämän kuun olutkatsaus kannattaa aloittaa tietysti kertomalla, että 3 The Easy Way Micro IPA on saapunut sekä Sonnisaaren että Maistilan myymälään. Olarin kanssa tehty kollabo sisältää humalian puolesta lotusta, citraa, HBC360:sta […]
Keijo somemyrskyn keskipisteessä – “Kuluttajat siellä kaupassa nämä matsit ratkaisevat”
Ylläoleva kuva oli viime viikon ykköspuheenaihe. Kontulan oluttehdas nousi harrastajien huulille Hesarin jutun jälkeen, joka aiheutti ainakin facebookin puolella ilmiön, jota iltapäivälehtitoimittaja voisi kutsua “someraivoksi”. Humaloidut ei tietenkään moiseen sorru, vaan lypsää aiheesta klikkejä ihan omalla tyylillään. Jos olet ollut viime viikon uutispimennossa, niin lue ainakin nämä: HS: Kontulalaiset perustivat olutfirman, joka myy aivan tavallista […]
Kolmesti tripeliä
Olen kovasti mieltynyt Maistilan Tripeliin ja tykästynyt Rochefortin Triple Extraan. Tämän vuoksi suunnittelin laittavani tuoreet suosikkini vastakkain jonkin tripel-klassikon kanssa, mutta petyin, kun en Alkon hyllystä löytänytkään Westmallea tai muuta vastaavaa perinneherkkua. Blogeissa kehuttua Kimiton tripeliä oli sentään tarjolla, joten päätin vaihtaa näkökulmaa ja maistella sekä kevyesti vertailla kolmea uutuus-tripeliä. Kimitoa koriin ja kassalle. En […]
