Mutsi hei, mä en tahdo mennä baariin eli miten pandemia tappoi innostuksen pystybaarissa notkumiseen

Havahduin viime viikonloppuna siihen tosi asiaan, että pandemian jälkeen minua ei ole juuri kiinnostanut lähteä baariin juomaan olutta. Sisäinen kotihiireni on kasvanut niin isoksi, että jopa viime viikonloppuna pidetty Oulun SOPP meni kokonaan ohi, vaikka seuraa olisi ollut tarjolla kaikkina päivinä. Miksi? Jotta ymmärtää nykypäivää, pitää tuntea menneisyys. Siitä ei ole kauaa, kun aivan realistisesti […]

Olutkaupunki Oulu – elokuu 2021

Etkö kerkeä istumaan iltoja somessa kytäten paikallisten panimoiden uusimpia kuulumisia? Ällös huoli! Olutkaupunki Oulu -juttusarja paketoi yhteen oululaisten panimoiden kuulumiset kuluneen kuukauden ajalta. Vilkkaan heinäkuun jälkeen elokuun uutuustahti oli maltillinen, mutta oluiden laatu huiteli totutun korkealla. Sonnisaari Sonnisaaren uutuudet olivat jo SOPP-postauksessa pikaisesti esitellyt Pullukka ja Nilikki. Pullukkaa voi ostaa growlereissa Sonnisaaren panimomyymälästä tai nautiskella […]

SOPP Oulu 2021

Eilen torstaina käynnistyi Oulun SOPP laskujeni mukaan jo viidettä kertaa. Juhlan tunnelmaa karsi aikaisempia vuosia vähäisempi panimotarjonta, jossa ei kovien paikallisten lisäksi ollut oikeastaan kuin yksi kiinnostava panimo – ensimmäistä kertaa Oulussa vieraileva Mallassepät. Maistila ja Sonnisaari ovat perinteisesti varautuneet kotikaupungin SOPPiin lukuisilla uutuuksilla. Sonnisaaren tämän vuoden uutuudet ovat Nilikki West Coast IPA ja Pullukka […]

Mies ja tarina adambierin takaa – “Se kuulosti sopivan pervolta”

Kaksi viikkoa sitten ihmeteltiin Narrin Adam the Beer Lover adambieriä. Ainakaan minuun tietooni ei kahden viikon aikana tullut, että kyseessä ei olisi Suomen ensimmäinen kaupallinen adambier. Ajatus oli niin kiehtova, että pakkohan se oli kaivaa mies reseptin takaa kommentoimaan olutta. Jari Jääskelä, mies adambierin takana, olkaa hyvät. Kotiolutkilpailuun sai osallistua ihan millä tahansa liemellä. Miksi […]

Hailuodon panimon Mallassauna

Hailuodon panimo avasi heinäkuun viimeisenä päivänä pation Pikisaareen, ja sisätiloja on lupa odottaa syksyn edetessä. Aurinkoisena ja lämpimänä lauantaina tasan viikko avaamisen jälkeen Humaloidut pyöräili Pikisaareen katsomaan, mikä on homman nimi. Pikisaarentien päässä, viinibaari Kurkelaa vastapäätä, sijaitsee Hailuodon punainen auto ja sen edustalla pitkiä puisia penkkejä, joista osa aseteltu neliöiksi, mikä luo mukavan nuotiopiiritunnelman. Ympäröivät […]

Testissä Suomen ensimmäinen kaupallinen adambier?

Olutharrastus on siinä mielessä ihanaa hommaa, että siinä ei ole koskaan valmis. Silti useamman tuhannen oluen ja useiden olutkirjojen jälkeen luulisi, että perusasiat on kunnossa, eikä esimerkiksi oluttyylit pääsisi yllättämään. Onneksi aina saa yllättyä positiivisesti. “Niin mikä?” oli ensimmäinen reaktioni, kun kuulin Juomapuohen kotiolutkilpailun voittajan tyylistä. Panimo Narrilla tehty Adam the Beer Lover on nimittäin […]

Olutkaupunki Oulu – Heinäkuu 2021

Etkö kerkeä istumaan iltoja somessa kytäten paikallisten panimoiden uusimpia kuulumisia? Ällös huoli! Olutkaupunki Oulu -juttusarja paketoi yhteen oululaisten panimoiden kuulumiset kuluneen kuukauden ajalta. Heinäkuu meni niin aktiivisesti ympäri Suomea reissatessa, että Oululaisten panimoiden kesäuutuuksien määrä pääsi näin jälkikäteen yllättämään. Kyllä oululaisen olutharrastajan kelpaa! Maistila Maistila julkaisi muhkeat kuusi uutta olutta heinäkuussa. Heti kuun alussa päivänvalon […]

Juova ja CoolHead Taproom

Edellinen matkani Helsinkiin oli melko tasan vuosi sitten, ja vuodessa uutta nähtävää, ihmeteltävää ja maistettavaa on tullut paljon. Viime kesän tärkein uutuus oli Pien Brewpub, ja tämän kesän reissun kiinnostavimmat olutkohteet olivat Juova Hanahuone ja CoolHeadin Taproom Viikissä. Juova Hanahuone Toukokuussa ovensa avannut Juova oli aivan ehdoton vierailukohde, sillä tarjonta on Suomen mittakaavassa aivan huippuluokkaa: […]

Suuri bulkkilagertasting

Olin viikonlopun mökillä ja siinä saunoessa se idea sitten kirkastui: bulkkikaljatasting! Olen miettinyt bulkkikaljatastingin pitämistä jo pidemmän aikaa, mutta sen pitäminen kotopuolessa tuntuu jotenkin hassulta. Miesseurassa mökillä aika tuntui juuri oikealta, ja seurakin innostui ajatuksesta. Seitsemän ihmistä ja jokainen nappaisi mukaansa yhtä perusbulkkia. Ajatusta lähdettiin toteuttamaan, mutta Tahkolla sijainneen mökin realiteetit siirsivät tastingia vielä päivällä, […]

Panimoiden Suomi, osa 2

Viime kesän roadtrip vei panimo(myymälä)vierailulle Tampereelle, Mathildedaliin, Fiskarsiin ja Espooseen. Tänä vuonna kierros kulki Tampereen kautta Raumalle, Poriin ja Raippaluotoon. Saavuimme Tampereelle sunnuntaina iltapäivästä, ja ruokailun jälkeen kello alkoi olla kahdeksan, mutta ei hätää! Plevna palvelee päivittäin ja myy oluitaan panimoravintolasta yhdeksään asti. Kuinka kätevää! Nostelin ostoskoriin muutaman Siperian, pari Petolintu Galaxya ja kokeeksi yhden […]