Kesä on juhlien aikaa. Läntisessä kulttuuripiirissä shampanja on vakiinnuttanut juhlajuoman aseman. Toki, esimerkiksi Suomessa on juhlissa voinut perinteisesti ollut tarjolla vaikkapa sahtia, mutta sahtiperinne väistynyt elintason nousun myötä ja kantalaseissa ei ole banaani maistunut aikoihin. Menit lakkiaisiin, rippijuhliin tai häihin, on kesän juhlat tehty kuohuviinin eri varianteista. Tai Pommacista. En ole asiasta sinänsä katkera, koska […]
Category: Alkoholikulttuuri
Hallitusohjelma oluenystävän silmin
Uuden hallituksen hallitusohjelmassa otettiin laajasti kantaa alkoholiin ja sen myyntiin. Asiaa käsiteltiin tuoreeltaan monessa alan mediassa heti hallitusohjelman julkaisun yhteydessä, mutta Humaloidut päätti tarttua aiheeseen sankimman pölyn laskeuduttua. Käydään ohjelma kohta kohdalta läpi. Hallitus uudistaa alkoholipolitiikkaa vastuullisesti eurooppalaiseen suuntaan ja jatkaa vuonna 2018 tehtyä alkoholilain kokonaisuudistusta. Nykyisessä alkoholilain 17 pykälässä määritelty vähittäismyyntilupa laajennetaan enintään 5,5 […]
Mitä on suomalainen olutkulttuuri?
Kuulin hiljattain, että oululaisessa Ravintola Sarkassa on Sonnisaaren hana. Tämä 1942 perustettu kortteliravintola on maineensa ja vuosien takaisen käyntikerran perusteella painottanut laadun sijaan määrää ja “sessioitavuutta”, joten ensimmäiset ajatukseni kulkivat näin: maailma on valmis, IPA on Finnairin loungen ja Raatin stadionin jälkeen yltänyt viimeiseenkin linnakkeeseensa ja että Suomessa on vihdoin olutkulttuuri. Samaisessa Sarkassa myydään toisaalta […]
Humaloidut harharetket – Mitä jäi käteen ja mitä tulevaisuudessa?
Humaloitujen harharetkien ensimmäisen kauden kahdeksas ja viimeinen jakso näki päivänvalon keskiviikkona. Nyt, kun urakka on maalissa, ajattelin hiukan reflektoida kokemusta ja pohtia podcastin tulevaisuutta. Ensimmäinen tunne urakasta on ihmetys siitä, miten mielenkiintoisia persoonia oululaisen alkoholikulttuurin taustalla vaikuttaa. Oli kyse sitten viineistä, cocktaileista tai oluista, tuntuu mielenkiintoista anekdoottia ja tarinaa löytyvän yllinkyllin. Päätös ulottaa podcast myös […]
Humaloidut harharetket K1J7: Heikki Haapala ja Pehkolan mallastamo
Pehkolan Mallastamon Heikki Haapala vei Humaloidut harharetket matkalle mallastetun ohran maahan. – Kun oltiin Seinäjoella ensimmäistä kertaa esittelemässä ideaa mallastamosta, niin eräs isäntä tuli siihen sanomaan, että ei kannata perustaa, kun meillä on jo se Viking Malt, kertoo Haapala mallastamon alkutaipaleesta. Mihin pienmallastamoja sitten tarvitaan? Miltä olut maistuu mallastajan suuhun? Ja mistä meidän suomalaisten pitäisi […]
Katoaako olutkulttuuri määrän hulluuteen?
Sivistin itseäni ja luin vast’ikään Milan Kunderan Olemisen sietämätön keveys -teoksen. Koska tämä ei ole kirjablogi, pidetään aasi ja silta lyhyenä. Kirjan perusajatus on elämän merkityksettömyydessä, jonka yhden päähahmon tiedemiesrakastaja Franz kiteyttää seuraavasti: ”Kulttuuri katoaa määrän hulluuteen”. Franz viittaa omalla heitollaan tieteellisen julkaisemisen määrän tuomaan merkityksettömyyteen, sietämättömään keveyteen, mutta ajatus on helposti vietävissä myös olutmaailmaan. […]
After work -kulttuurin kunnianpalautus
Kävin hiljattain hiukan pidemmällä työreissulla. Normaalisti olen työreissuilla yksikseni, mutta tällä kertaa porukkaa oli mukana enemmän ja työpäivät päättyivät aina lausahdukseen: “Mennäänkö kaljalle?”. Vaikka käytäntö kuulostaa tieltä Sodomaan ja Gomorraan, on tämä teksti after work -kulttuurin puolustuspuhe. Sosiologit ovat pitkään tienneet ihmisten tarvitsevan eräänlaisia markkereita helpottamaan siirtymistä sosiaalisista tilanteista toisiin. Ei ole sattumaa, että saunassa […]
Laava on menneen talven lumia
Laava jähmettyy kallioksi ja vaikka se vielä auringossa lämpenee ei se enää sula Sur-rur – Laava on menneen talven lumia Humaloidut harharetket -podcastin uusin jakso ilmestyi tämän viikon keskiviikkona, ja juttelin siinä Sampon kanssa esimerkiksi olutblogeista, porttioluista ja uuden sukupolven olutharrastajista. Juttutuokion jälkeen Leskisen peräpöydässä Sampo myönsi, että Maistilan lopettamisen jälkeen hänen on ollut hieman […]
Humaloidut harharetket K1J6: Jarmo Niva ja olutblogien iltahämärä
Onko olutblogien aika ohi ja miltä näyttää olutmediakenttä vuonna 2023? Olutbloggari Jarmo Niva, Humaloitujen toinen puoli, kävi kertomassa omia näkemyksiään asiasta. – Blogit eivät kiinnosta ketään. Tai ehkä kiinnostaa, mutta ne eivät ole trendikäs saati kasvava ala, Jarmo summaa blogosfäärin nykytilaa. Toki Niva löytää blogeista mediana myös paljon hyvää. Mitä – se kannattaa kuunnella podcastista, […]
Mikä on tärkeää?
Muistan ajan 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen jälkipuoliskolta, jolloin saatoin valehtelematta väittää maistaneeni kaikki lähi-Alkon oluet. Suunnilleen viidessätoista vuodessa tarjonta ravintoloissa, nettikaupoissa ja Alkossakin on kasvanut niin paljon, ettei vastaavaan suoritukseen enää pystyisi uhraamatta terveyttään. Elämässä on hyvä keskittyä oleelliseen, joten olutharrastajankin on aika miettiä, mikä oikeasti on tärkeää. Mielestäni tärkeää on ainakin Koska tärkeitä asioita kertyi […]
