Tunnelmia Humaloitujen toiselta vuodelta

2-vuotias on hurmaava ja avulias pikku touhuilija ja varsin ihanaa seuraa. Hän on mielestään iso ja taitava ja haluaa harjoitella erilaisia arjen taitoja.

MLL.FI

Humaloidut täytti kaksi vuotta muutama päivä sitten, ja sen tähden on välikatsauksen aika. Viime vuoden kaltaiseen vuosijuhlaviikkoon emme tällä kertaa ryhtyneet, mutta pienimuotoisen juhlaviikonlopun vietämme silti. Blogia kannattaa siis seurata myös lauantaina ja sunnuntaina.

Laskujeni mukaan julkaisimme vuoden aikana 53 postausta, joten tänäkin vuonna olemme puksuttaneet tasaisella yhden postauksen viikkotahdilla. Iloksemme olemme huomanneet, että juttuja luetaan edelleen ja niitä myös kommentoidaan enenevissä määrin sekä blogitekstien yhteydessä että Instagramissa, mikä ilahduttaa meitä suuresti!

Blogimme ainoa ääneen lausuttu linjaus on paikallisuuden painottaminen. Suureen linjaan teimme pari kevyttä pyyhkäisyä kahden vakipalstan myötä: Olutkaupunki Oulu -sarjassa esittelemme kuukausittain oululaiset olutuutuudet ja Suomalainen pienpanimoklassikko -sarjassa kumarramme heille, jotka ovat kummaruksen ansainneet.

Vuoden mieleenpainuvimpia tapahtumia olivat vierailut Pehkolan mallastamoon sekä Fat Lizardin, Hailuodon ja Lapin panimoon. Päällimmäisenä mielessä on silti Craft Beer Cornerfest, jossa pääsimme osallistumaan Juomapuohen Reetan johtamaan paneelikeskusteluun yhdessä Muzzleloading-Matin sekä Bönthöö- ja Bierkkala-Teemun kanssa. Oli lystiä!

Uutisarvon perässä kävimme Panimo Narrin puodissa ja Pien Brewpubissa varsin tuoreeltaan avaamisen jälkeen. Maistilan patiolla, Leskisessä, Oulun SOPPissa ja Pelasta Craft Beer -tapahtumassa viihdyimme ihan seku vain. Koronan ensimmäisen aallon vaahdotessa tutustuimme myös Ouluun pussikaljakaupunkina ja kesällä maailman jälleen avauduttua esittelimme ne Oulun ravintolat, joissa tarjoillaan saman katon alla sekä hyvää ruokaa että olutta.

Suurin erehdys sattui kesäkuun puolivälin tienoilla, kun julistimme koronan olevan ohi. Vähänpä tiesimme! Reissaaminen jäi tavallista vähemmälle, mutta ehdimme silti kiertää panimoiden Suomea ja hieman pohjoista Norjaakin.

Yksittäisten olutarvioiden sijaan pyrimme kirjoittamaan olutkulttuurista sekä ilmiöistä sen ympäriltä. Osansa saivat oluiden nettitilaaminen (myös alkoholitonta voi tilata netistä), virtuaalitastingit, oluiden ja karkkien yhdistäminen sekä tietysti Untappd. Oluttrendejä ja hypeä aistimme lännestä läheltä ja kaukaa. Pohdimme myös, miten oluesta pitäisi puhua kulttuurituotteena ja totesimme, että ajan rakenne on jälleen muuttunut, mikä on tietysti kiva tietää näin kolmelta aamuyöstä.

Eikä se ole olutblogi eikä mikään, joka ei uskalla käyskennellä olutmaailman reunamilla (vaikka se kuulemma on litteä). Humalavesi, hard seltzer, oluet jotka eivät maistu oluelta ja Keijo! Oli siinä meillä boomereilla savottaa!

Vaikka olut on iloinen asia, olutharrastusta voi (ja kannattaa) tarkastella myös akateemisesti. Olutta on ilmeisesti pantu ja juotu jo paljon ennen kuin kaks IPA-poikaa Kurikasta kehittivät IPA-oluen. Siitäkin kerroimme.

Näillä mennään ja mennään eteenpäin! Kiitoksia oululaisille panimoille, baareille ja muille oluttoimijoille, vieraskynille, Pehkolan mallastamolle, Lapin panimolle, Fat Lizardille, Hailuodolle, Pienen Erkille ja tietysti pienpanimoklassikko-panimoille: Sonnisaarelle, Koskipanimolle, Hiisille ja Makulle!

Jarmo

Leave a Reply